Täällä kovasti odotellaan kesää ja vaatetus kaipasi piristystä. Masan Kangas ja palasta oli mukaan tarttunut joku kerta pallokuvioitua, vihreää Nanson (?) trikoota (kotimaista kuitenkin), joka näytti kovin pirteältä. Yleensä värini ovat enemmän tai vähemmän harmaita ja mustia, joten siinä mielessä tämä oli kovin pirteää. Mitä enemmän kangasta kotona pyörittelin, sitä kesäisemmältä se tuntui. Tarkoitus oli ensin tehdä trikoomekko kesäksi, mutta ostamani määrä ei ihan riittänyt, vaikka kuinka pyörittelin kaavoja. Päädyin siis peruspaitaan, joita tosin ei kannattaisi kauheasti itse ommella, mutta saanpas jotain pirteää töihin.

Kaavat Ottobre Designin Creative Workshopin "Naisten parhaat topit", jotka löytyivät valmiina kaapinkätköistä. Vaali-iltaa seuratessa leikkasin kankaat yritettyäni tosiaan ensin saada kankaan riittämään trikoomekkoon. Olin pessyt kankaan ensin, joten liekö pesussa kiertynyt vai onko kuviot painettu vinoon, mutta kaikesta huolellisesta asettelusta huolimatta pallorivit menivät aina jossain kohdin vinoon. Olisi toki ollut fiksumpaa laittaa ne menemään jossakin muussa kohtaa vinoon kuin helmassa, mutta toivottavasti siihen ei sitten kovin moni kiinnitä huomiota kun paita on käytössä.

Yhtenä hetkenä hurautin saumat saumurilla yhteen ja nyt toisena hetkenä ompelin käänteet. Alan pikkuhiljaa oppia siihen, että pienetkin vapaahetket voi käyttää ompeluun sen sijaan, että sitä varten pitäisi olla varattuna monen tunnin sessio. Oli joka tapauksessa kovin rentouttavaa ommella jotakin näinkin yksinkertaista!