Pikkumiehellä on ollut sukulaiselta lainaan saatu pinnasängyn pehmuste. Se ei oikein täyttänyt meillä enää tehtäväänsä, sillä Pikkumiehestä oli enemmänkin kiva repiä, syödä ja halia sitä repsahtanutta tapausta. Kävimme katsomassa, josko olisi ostettu uusi, mutta hinta tuntui hirvittävältä, etenkin kun ostosta olisi pitänyt jälleen muokata: kiinnitysnauhat olivat nimittäin ainoastaan kulmissa. Päätin siis ommella itse uuden.

Kangas tikkikangasta Masan Kangas ja palasta, samoin vinonauha Masalta. Korkeutta pehmusteella on noin 30 cm ja se on tarkoituksella niin korkea, että sai sullottua patjat ja pinnojen väliin. Kiinnitysnauhat laitoin päätyihin 30 cm välein, sivuihin 40 cm välein sekä ylä- että alareunoihin. Pehmuste koostuu neljästä palasta, jotka hurautin saumurilla yhteen. Sauma jäi toki esille taakse, kun kyse kaksipuoleisesta tikkikankaasta, mutta näytti enemmänkin koristeelliselta. Ja ei sitä oikeasti juurikaan huomaa, kun saumat ovat kulmien kohdalla.

Pikkumiehen oli toki jo kertaalleen pehmustetta koeriuhdottava, mutta hyvin tuntui pysyvän. Pesun jälkeen en silittänyt pehmustetta, josko pysyisi silloinkin entistä jämäkämpänä.

Kankaan kuosille kriteerinä oli jotkin hahmot, sillä Pikkumiehellä on ollut tapana ennen yöunille nukahtamistaan kertoilla päivän kuulumiset vanhan pehmusteen nallekuville. Ensin ajatuksena oli käyttää vanulevyä, mutta Isä löysi näin hauskasti kuvioitua tikkikangasta, niin ei tarvinnut laittaa väliin erikseen vanulevyä. Nalle Puh tuntuu jo nyt olevan meillä kovin suosittu, tosin olen selittänyt sitä sillä, että Nalle Puhista löytyy ne "ensimmäiset" värit: punainen, keltainen ja musta.

Ainakin hymyistä päätellen pehmuste oli myös Pikkumiehen mieleen!

Tämä pinnasängyn pehmusteen ompelu taitaa olla pienten lasten äitien vakio-ohjelmaa, käykäähän vilkaisemassa Mirellankin versiota: kattenjalkia.blogspot.com/2011/01/pinnasuoja.html