Olen pitkään haaveillut trikoisesta jakusta, jossa etuhelmat roikkuisivat löysästi alas. Näitä on kaupoissa näkynyt, mutta en ole raatsinut ostaa. Luulin jo niiden ajan olleen ohi, mutta nyt oli Burda Style –lehdessä taas kaavat tällaiseen. Ja kun tuli sopiva pikkurako ompelulle ja kerrankin sopivaa kangasta löytyi jo valmiiksi kaapista, niin tällaisen sitten hurauttelin.



Koko on jälleen reilu (tosin mukavampi niin päin), joten hihat eivät ole täysin istuvat, vaikka yritin justeerata alahihaa sopivammaksi. Toisaalta hyväkin, että jos on hieman väljyyttä, kun tarkoitus on tuota pitää sellaisena ”lisälämmikkeenä”, jos esimerkiksi aamulla on viileä ja päivän päälle sää lämpenee ja kevyemmissäkin vaatteissa tarkenee. Kaava tosiaan Burda Style –lehdestä 8/2011. Kangas kaappien kätköistä, mahdollisesti jostain poistoerästä ostettu pakan loppu trikoota. Olin jostain syystä pessyt kankaan ja näköjään roikottanut sitä hassusti pyykkinarulla. Reunat huolittelin yksinkertaisesti vain rullapäärmeellä, sopii mielestäni tällaiseen rentoon menoon. Sivusaumoissa on taskut, jonne saan sitten tunkea sen ainaisen nenäliinan. Kuvat eivät kyllä tällaisesta mustasta kaavusta ole kovin kehuttavia, mutta ehkä näistä jonkin käsityksen saa.

Näinkin tätä voisi pitää.